Snooki toi rintavakonsa esiin – seksikkäänä kuvauksissa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jersey Shore -realitysarjan tähti Nicole ”Snooki” Polizzi on onnistunut rakentamaan tähteytensä ympärille myös mittavan bisneksen. Neito on debytoinut kirjailijana ja omaa nimeään kantavien Supre Tan -rusketusaineiden keulakuvana.

Snooki & JWoww -sarjaa tähdittävä neito on nyt viettänyt aikaansa rusketusaineiden mainoskuvauksissa, joissa hän pääsi hulluttelemaan kunnolla. Snooki julkaisi Instagram-blogissaan kuvia, joissa hänet nähdään erilaisissa rintavaon paljastavissa asuissa.

Realitykaunotar kanavoi pukeutumisessaan muun muassa rokkimimmiä, Nicki Minaj’n värikästä karkkityyliä ja kuningatar-asennetta kultaisessa korsetissaan. Mukaan mahtui myös otos, jossa tähdellä on yllään bikiniyläosa ja hame.

MTV-televisiokanava ilmoitti elokuussa lopettavansa suositun Jersey Shore -realitysarjan. Sarjasta tuttu Snooki tekee kuitenkin myös ohjelmaa kollegansa Jenni Farleyn, eli Jwoww’n, kanssa. Sarjan piti alunperin kertoa kaksikon ystävyyssuhteesta, mutta sittemmin sarja keskittyikin enemmän Snookin raskausaikaan.