Harry Styles tylytti eksäänsä – paljasti uuden naisihanteensa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

One Direction -poikabändin elämää päästään pian seuraamaan tulevassa This Is Us -dokumenttielokuvassa. Tänä vuonna valkokankailla nähtävä pätkä tulee valottamaan nuorukaisten villiä elämää keikkakiertueella.

Harry Styles seurusteli elokuvan kuvaamisen aikana pari kuukautta poppari Taylor Swiftin kanssa. Nyt lähteiden mukaan 19-vuotiaalta popkomistuksen suusta tullaan kuulemaan varsin jäätäviä kommentteja eksästään.

Harry nimittäin paljastaa menneen suhteen olleen vaikea ja Taylorin olleen oikea kiusankappale. Myöskään muut Stylesin suhteet eivät pääse kritiikkiä pakoon. Poppari paljastaa, ettei hän ole deittailemiensa tyttöjen joukosta löytänyt yhtään sellaista, jonka kanssa haluaisi asettua vakavasti aloilleen.

– Olen ollut epäonninen rakkaudessa tähän mennessä. Mutta toisaalta, en ole kohdannut ketään sellaista, joka olisi saanut maan järisemään. Kaipaan sellaista ihmistä, joka todella innoittaa minua ja jonka kanssa haluan viettää aikaani, kertoo Harry nauhalla Daily Star -lehden mukaan.

Harry Stylesin kerrottiin jo aiemmin olleen niin katkera Taylor Swiftille suhteen loppumisen jälkeen, että hän poistatti elokuvasta kohdat, joissa popkaunotar näkyi hänen kanssaan. Tuottajat kuvasivat Harrya ja Tayloria heidän kaksikuukautisen suhteensa aikana Los Angelesissa ja New Yorkissa viime vuonna. Harry on sittemmin vaatinut, ettei mikään materiaalista pääse lopulliseen elokuvaversioon.



Uusimmat