Peter Andre jättää Britannian – povipommi tyrmistyi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Peter Andre on tullut viime vuosina tunnetuksi lähinnä povipommi Katie Pricen aviomiehenä. Alunperin 90-luvulla musiikkiurallaan läpimurron tehnyt Andre on nyt ilmoittanut suunnittelevansa nyt elämäänsä suurta muutosta.

Laulaja paljasti Now-lehdelle harkitsevansa vakavasti Australiaan muuttamista. Sitä ennen hän aikoo reppureissata maailmalla – kunhan vain hänen lapsensa ovat tarpeeksi vanhoja kestämään erossa olon.

Peterin entinen vaimo Katie on tyrmistynyt päätöksestä, sillä hän ei missään nimessä aio päästää lapsiaan muuttamaan maailman toiselle puolelle edes täysi-ikäisenä. Miehen 23-vuotias tyttöystävä Emily MacDonagh on niin ikään suostunut miehen muuttosuunnitelmiin ja tahtoo laulajan mukaan kenguruiden maahan.

40-vuotias Peter Andre tuli tunnetuksi vatsalihaksiaan esittelevästä Mysterious Girl -musiikkivideosta vuonna 1995. Mies on syntynyt Lontoossa, mutta kasvanut Australiassa. Mies on kuitenkin asunut viime vuodet Britanniassa. Tähti kuvaa paraikaa Peter Andre: My Life -televisio-ohjelmaansa.