Vanilla Ice soluttautuu amish-yhteisöön

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Takavuosien räppärikomistus Vanilla Ice tuli tunnetuksi kuuluisalla Ice Ice Baby -hittikappaleellaan. Äskettäin yhden hitin ihme vertasi itseään teinipoppari Justin Bieberiin. Nyt Vanilla Ice lyö hynttyyt yhteen amishien kanssa.

Vanilla Ice on esiintynyt amerikkalaisessa DIY Networkin televisiossa oman rakennusprojektinsa ja remonttiohjelmansa kanssa. Nyt mies tekee kanavalle uuden aluevaltauksen, kun hän hyppää ohiolaisen amish-perheen kyytiin ja ottaa normaaliyhteiskunnasta eristäytyneen ryhmän käsityöperinteestä mallia. Huffington Postin mukaan amissiyhteisö opettaa räppäriä remontoimaan mahdollisimman perinteisin keinoin.

45-vuotias Vanilla Ice, eli Robert Matthew Van Winkle, on viime vuosina puuhaillut oman The Vanilla Ice Project -remonttiohjelmansa parissa. Televisiosarjasta kuvataan pian jo kolmatta kautta. Queenin ja David Bowien Under Pressure -kappaleen bassosovituksella höystetty Ice Ice Baby on ensimmäinen rap-kappale, joka aikoinaan ylsi Billboard-listojen kärkipaikoille. Kappale on myös äänestetty VH1-kanavan yleisöäänestyksessä 1990-luvun 29. parhaimmaksi kappaleeksi.

Uusimmat