Voiko treffeillä pihistellä budjetissa? Tutkimus paljasti totuuden

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Maailman taloudellinen tilanne on ollut jo hetken heikolla tolalla ja ihmiset yrittävät säästää rahaa kaikessa missä pystyvät. Onko kuitenkaan oikein pistää kukkaron nyörit kiinni myös treffeillä? Koska on oikea hetki kaivaa lounassetelit esiin?

Treffeillä yritetään yleensä miellyttää toista ja kumppanille tahdotaan esimerkiksi tarjota suurieleisesti illallinen vaikutuksen luomiseksi. Entäpä jos ateria maksetaankin ruokakupongeilla tai lounasseteleillä? Loukkaantuuko treffikumppani tästä?

TopCashback.co.uk -sivusto teetti kyselyn, jossa selvisi, että yhdeksän kymmenestä britistä ainakin hyväksyy etuseteleillä maksamisen myös treffeillä, mutta loput näyttäisivät deittikumppanille ovea, koska tuntisivat itsensä halvaksi. Kuitenkin 39 prosenttia kyselyyn vastanneista hyväksyy kupongeilla maksamisen myös ensitreffeillä.

Toiset pitävät etuseteleillä treffejä maksavia viisaina ja säästäväisinä, mutta silti 35 prosenttia vastanneista suosittelee kuponkien käyttämisen jäävän vasta varsinaiseen seurusteluaikaan. Toisin sanoen ekoilla treffeillä ei kannata heittää lounasseteleitä ensimmäisenä tiskiin, vaikka se onkin useamman mielestä fiksu tapa maksaa ja nauttia hyvästä illallisesta. Toiset taas kysyvät, että jos treffikumppanilla olisi ollut ilmaiseen viinilasiin oikeuttava kuponki, miksi hän ei käyttäisi sitä?

Tutkimuksessa myös selvisi, että kolmasosa kotitalouksista on pyrkinyt viime vuosina supistamaan menojaan ja säästämään rahaa. Alennuskoodeja, erilaisia kuponkeja ja etuseteleitä on käytetty kautta aikojen, mutta ne ovat jälleen nousseet suuremman yleisön suosioon.