Arvostelu: Iron Man 3

Elokuvat · Anna Poikkimäki

Supersankarielokuvia tehtaillaan nykyään sellaisella tahdilla, että jokainen katsoja löytää varmasti oman suosikkinsa toinen toistaan eeppisempien hahmojen joukosta. Viime vuosien onnistuneimpiin toimintakokonaisuuksiin kuuluu Marvelin Iron Man -elokuvien sarja.

Nyt valkokankailla nähdään Tony Starkin seikkailujen virallinen kolmas osa, jonka juoni on suoraa jatkoa viime vuoden The Avengers -elokuvalle. Iron Man 3 esittelee maailmalle uuden terroristivihollisen, Mandariinin, jonka teräksinen nyrkki kohdistuu Yhdysvaltojen presidenttiä ja upporikasta tehtailijamoguli Starkia kohtaan.

Aikaisempien taisteluiden murjoma sankari ei ole aivan entisensä. Unettomia öitä viettävä ja paniikkihäiriöinen Stark joutuu kuitenkin vastaamaan rikollispomon asettamaan uhkaan, kun hänen oma henkilökohtainen maailmansa on lähellä tuhoutumista. Aina ei Iron Manin puvustakaan ole apua, ja silloin otetaan miehestä mittaa.

Robert Downey Jr. tekee jälleen kerran nerokkaan roolityön viihdyttävässä toimintapaketissa. Hänen karismansa ja narsistisen nokkelat sutkautukset silottavat monta mutkaa. Kiitos kuuluu myös ensiluokkaiselle käsikirjoitustiimille, joka on onnistunut tuottamaan elokuvaan monia hersyviä kommentteja.

Seikkailun kiemuroissa nähdään vanhojen tuttujen (Gwyneth Paltrow, Don Cheadle) lisäksi uusia kasvoja. Ben Kingsley tekee esimerkiksi varsin ikimuistoisen roolityön terroristijohtajana. Toimintaa ei pätkästä puutu, ja kylmänviileät heitot toimivat hyvin ajoitetusti. Voisi sanoa, että Iron Man 3 jatkaa edeltäjiensä perintöä menestyksekkäästi.

Lajityyppi: Toiminta, seikkailu, sci-fi



Ohjaaja: Shane Black



Pääosissa: Robert Downey Jr., Guy Pearce, Gwyneth Paltrow, Paul Bettany, Ben Kingsley, Don Cheadle, Rebecca Hall ja Jon Favreau.



Ensi-ilta: 24.4.2013



Kesto: 2 h 10 min



Ikäraja: K12

Pisteet 4/5