Karu tutkimustulos: Näin rajusti sosiaalinen media selätti postikortit

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

”Terkkuja Ibizalta! Täällä on ihan kreisi meininki ja lämmintä riittää. Nahka paloi auringossa, mutta ei haittaa menoa. Terkkuja kotiin!” Tällaisella tekstillä varustetut postikortit olivat vielä kymmenen vuotta sitten suosittuja, mutta ei enää nykyisin.

Skyscanner-matkailusivuston tekemän kyselyn mukaan ainoastaan kuusi prosenttia matkustelevista ihmisistä lähettää enää reissun päältä kortin kotiin tai tuttaville ja ystäville. Femail Firstin mukaan sosiaalinen media on korvannut postikorttien lähettämisen, sillä kaksi kolmasosaa tervehdysten lähettäjistä myöntää kirjautuvansa matkallakin sisään sosiaaliseen mediaan.

Vain yksi viidestä matkailijasta jättää kaiken yhteydenpidon matkan ajaksi ja keskittyy itse asiaan, eli rentoutumiseen ja lomailemiseen. Kuulumiset vaihdetaan vasta kotona, jos silloinkaan. Nämä ihmiset tahtovat ottaa totaalisen tauon arjesta. 

Muistatteko vielä ajan, jolloin matkakohteita selattiin matkatoimistojen esitteistä? Tämäkin tapa on nykyään historiaa, sillä ihmiset löytävät unelmien kohteensa internetistä, eli samasta paikasta, jonne he omat matkakokemuksensakin jakavat.