Burger King tekee paluun Suomeen 30 vuoden jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

1980-luvun alussa Suomeen ensimmäisen kerran rantautunut maailmanlaajuinen ravintolaketju Burger King iski tuolloin nopeasti hanskat tiskiin ja teki vuonna 1984 tilaa kilpailijalleen McDonald’sille. Nyt Burger King on taas tekemässä paluuta Suomeen.

Ensimmäisellä yrityksellään Burger Kingillä oli ravintolat Tampereen Keskustorilla ja Helsingin Kaisaniemessä. Sittemmin Tampereen tilat otti käyttöönsä Suomen ensimmäinen McDonald’s ja Helsingin tilat Carrols. Burger Kingin paluusta Suomeen on sittemmin uutisoitu useita kertoja, ja viimeksi sen oli määrä tapahtua vuonna 2010. Toisin kuitenkin kävi.

Tänään Talouselämä-lehti kertoo, että Burger King yrittää jälleen paluuta. Lehden mukaan ketju on tehnyt Restel-ravintolayhtiön kanssa sopimuksen, jonka puitteissa uusi Burger King on määrä avata Helsinkiin vuodenvaihteessa.

11.000 hampurilaisravintolaa yli 70 maassa kattavan ketjun paluuta Suomeen on odotettu pitkään, sillä Suomi on ollut kuin musta aukko yhtiön kartassa. Nyt tilanteeseen on mahdollisesti tulossa muutos. Edellisessä paluuyrityksessä vuonna 2010 yhtiön kerrottiin kaavailevan ravintolan avaamista Helsingin Jätkäsaaren liepeille.