Kim Kardashianin jalat turposivat kengissä – julkaisi ällöttävän kuvan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Amerikkalaista seksisymboli Kim Kardashiania on verrattu seksikkyydessään jopa ikoniseen Marilyn Monroeen. Taannoin hänestä sanottiin, että neito on lunastanut kulttuurisesti aseman, joka kuuluisalla Hollywood-tähdellä oli vuosikymmeniä aikaisemmin.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Viime aikoina Kim on keskittynyt raskauteensa. Tähti synnyttää kesällä esikoislapsensa, ja neidon kehittyvä vatsa on ollut jo jonkin aikaa viihdelehtien kiinnostuksen kohteena. Tällä kertaa realitytähti julkaisi kuvan turvonneista jaloistaan sosiaalisessa mediassa.

– Turvonneet jalat vai uusi Givenchyn tatuointi? Kirjoitti Kim Twitter-blogiinsa.

Kim ei ole raskaudestaan huolimatta lopettanut korkokenkien käyttöä. Turvotuksen myötä korkeista koroista tulee neidolle yhä tuskallisempia, ja hän vaihtaakin edustustilanteiden jälkeen jalkaansa rennommat tossut. Myös Kardashianin odotusajan pukeutuminen on ollut mediassa ihmettelyn aihe, sillä tähti on suosinut säkkimäistä äitiysmuotia.