Google tempaisi graafisen suunnittelijan muistolle – tältä se näyttää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin hakukone Google tempaisee ajoittain näyttävästi muuttamalla logonsa tilapäisesti uuteen muotoon, eli doodleksi. Tänään Google muistaa doodlellaan vuonna 1996 menehtynyttä maailmankuulua graafista suunnittelijaa Saul Bassia.

Kuva: Google
Kuva: Google

Tänään vietetään Saul Bassin syntymän vuosipäivää, jota Google juhlistaa näyttävällä doodlella, joka on erittäin tyylikäs Bassin linjauksia noudatteleva eräänlainen logovideo. Siinä Googlen logo nähdään lukuisissa eri muodoissa. Bass nousi aikoinaan oman alansa tähdeksi, kun lukuisat Hollywoodin menestysohjaajat tilasivat häneltä elokuviensa alkutekstien grafiikat.

Alkaneen vuoden aikana Google on ehtinyt kunnioittaa jo monia tapahtumia ja henkilöitä doodleillaan, sillä niiden joukkoon mahtuvat Tsekin vaalit, Kansainvälinen naistenpäivä, Lontoon metron 150-vuotisjuhla, Kansainvälinen lasten päivä, Bans Mancon 70-vuotiaspäivä, kiekkojäiltä tutun zambonin keksijää sekä tietenkin myös uusivuosi.

Uusimmat