Kimin noloa asuvalintaa pilkataan – näin sivalsi Robin Williams

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen realitykaunotar Kim Kardashian kuuluu tämän hetken seuratuimpiin ja menestyneimpiin naisjulkkiksiin. Viime aikoina Kardashian on ollut otsikoissa runsaasti raskautensa ansiosta, ja samalla erityisesti hänen asuvalintansa ovat herättäneet huomiota.

Kim Kardashian oli eilen poikaystävänsä Kanye Westin kanssa vieraana New Yorkissa järjestetyssä MET-gaalassa. Realitytähden päällä nähtiin varsin erikoinen kukkamekko, josta nousi nopeasti puheenaihe etenkin internet-käyttäjien keskuudessa. Mauttomana pidetty vaatekappale synnytti melkoisen huumorikuvien tulvan.

Kuva: Reddit
Kuva: Reddit

Myös maailmankuulu näyttelijä ja koomikko Robin Williams on nyt laittanut kortensa kekoon Hän jakoi Twitter-tilillään kuvan, jossa seurapiirikaunottaren mekkoa verrataan Robin Williamsin Mrs. Doubtfire – Isä sisäkkönä -komediahitissä käyttämään kukkakuvioiseen asusteeseen.

– Käytin sitä mielestäni paremmin, Robin Williams sivalsi.

Kardashianin odotusajan pukeutuminen on ollut mediassa ihmettelyn aihe, sillä tähti on suosinut säkkimäistä äitiysmuotia. Kim ei ole raskaudestaan huolimatta kuitenkaan lopettanut korkokenkien käyttöä. Taannoin hän julkaisi kuvia, joissa esittelee niiden käytön seurauksena turvonneita jalkojaan.