Charlie Sheenin lapsikuviot sekaisin – Bond-tyttö hoitaa omat ja toisenkin exän lapset

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

42-vuotiaalla Denise Richardsilla on Charlie Sheenin kanssa kaksi lasta. Richards adoptoi taannoin perheeseen Eloise-tyttövauvan. Nyt näyttelijäkaunotar on yllättäen määrätty myös Sheenin toisen exän, Brooke Muellerin, lasten väliaikaiseksi huoltajaksi.

Charlie Sheenin moniongelmainen ex-vaimo Brooke Mueller joutui viime viikolla psykiatriseen hoitoon muun muassa reseptilääkkeiden väärinkäytösten johdosta. Samalla hänen ja Sheenin neljävuotiaat kaksospojat annettiin Denise Richardsin huostaan.

Brooke passitettiin TMZ.comin mukaan vieroitushoitoon jo kahdennenkymmenennen kerran, ja sosiaalityöntekijät ovat ilmaisseet huolensa naisen kyvystä pitää huolta lapsista. Denise tulee toimimaan lasten väliaikaisena huoltajana ainakin seuraavan kuukauden ajan, mutta tilanteen on viranomaisten mukaan muututtava huomattavasti, ennen kuin Brookea voi jälleen edes harkita kaksospoikien huoltajaksi.

Charlie Sheen kerrotaan tapaavan lapsiaan väliaikaisen järjestelyn ansiosta useammin, sillä hän asuu samalla asuinalueella Denise Richarsin perheen kanssa. Oikeus on kieltänyt Sheenia pitämästä yhteyttä lasten Brooke-äitiin huoltajuusasioihin liittyen.

Richards erosi Charlie Sheenistä jo vuosia sitten. Pian eron jälkeen hänet nähtiin muiden muassa rocktähti Richie Samboran kainalossa ja alkuvuodesta 2011 hän tapaili rokkari Nikki Sixxiä. Denise sai vuonna 1999 James Bond -roolityöstään huonoimman naissivuosan esittäjän Razzie-palkinnon.