David Bowien video oli liian raju – YouTube poisti

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Muusikko David Bowie on myynyt erittäin menestyksekkään ja vuodesta 1967 jatkuneen uransa aikana arviolta 140 miljoonaa albumia. Myös näyttelijänä tunnetuksi tullut tähti on viime vuosina viettänyt hijaiseloa julkisuudesta ja keikkalavoilta. Nyt mies on kuitenkin tekemässä paluuta.

Bowie julkaisi äskettäin 66. syntymäpäivänsä kunniaksi uuden Where Are We Now? -kappaleen, joka singahti heti ilmestyttyään listojen kärkeen kahdeksassa maassa. Kyseessä on ensimmäinen single miehen maaliskuussa julkaistulta The Next Day -albumilta. Nyt levyltä on lohkaistu uusi, The Next Day -single, johon tehty musiikkivideo on saanut aikaan huomattavan kohun.

Omalaatuisista asuistaan ja alter egoistaan tunnettu Bowie palkkasi musiikkivideoonsa Hollywood-tähdet Marion Cotillardin ja Gary Oldmanin. Videossa Oldman esittää pappia, joka muun muassa pahoinpitelee maksullisen naisen. Tämä oli kuitenkin liikaa videosivusto YouTubelle, joka esti videon näyttämisen sen arkaluonteisen sisällön takia. Sittemmin video on taas julkistettu YouTubessa, mutta nyt ikärajalla höystettynä.

David Bowien edellinen albumi oli vuonna 2003 julkaistu Reality. Veteraanirokkari on ollut mukana musiikkipiireissä jo 1960-luvulta lähtien ja kokeillut siipiään useiden erilaisten tyylilajien, kuten popin, glam rockin, funkin ja konemusiikin piireissä. Bowien tunnettuja hittejä ovat esimerkiksi Space Oddity, Life on Mars, Let’s Dance, Fame, ja Queen-yhtyeen kanssa levytetty Under Pressure.

Uusimmat