Metallibändin laulaja pidätetty – yritti murhauttaa vaimonsa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvalloissa vuonna 2000 perustettu As I Lay Dying on yksi kaupallisesti menestyneimpiä metalcore-lajityyppiin niputettavia yhtyeitä. Bändin vuonna 2007 julkaistu albumi An Ocean Between Us nousi Yhdysvaltojen levymyyntiä mittaavan Billboard-listan sijalle kahdeksan. Yhtye on esiintynyt Suomessa kahdesti.

Nyt As I Lay Dying -yhtyeen laulaja, Tim Lambesis on pidätetty Kaliforniassa, sillä 32-vuotias miestä epäillään vaimonsa murhan suunnittelusta. Reuters -uutistoimiston mukaan tapaus paljastui, kun Tim Lambesis yritti palkata palkkamurhaajaksi tekeytynyttä peitepoliisia surmaamaan avioeroa suunnitelleen vaimonsa, Megganin.

Tim Lambesis on parhaillaan pidätettynä San Diegossa. Paikallisen poliisin edustaja kertoi viranomaisten toimineen heidän saatuaan vihiä siitä, että laulaja etsi tahoa, jonka voisi palkata suorittamaan vaimonsa murhan.

– Toimimme nopeasti. Uskomme, että ehkäisimme suuren tragedian, San Diegon poliisilaitoksen edustaja Jan Caldwell kommentoi.

Tim Lambesis on vuonna 2000 alkunsa saaneen As I Lay Dyingin perustajajäsen. Bändiä on kuvailtu kristilliseksi metallibändiksi, vaikka yhtyeen jäsenet ovat kertoneet haluavansa tulla luokitelluksi uskonsa sijaan musiikkinsa kautta. As I Lay Dyingin tuorein Awakened-albumi ilmestyi vuonna 2012.

Uusimmat