Muistatko Bonnie Tylerin? Tältä 80-luvun supertähti näyttää nyt

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Käheästä äänestään tunnettu brittilaulajatar Bonnie Tyler muistetaan monista ikivihreistä kasarihiteistään. Viime vuosina naisen ura on ollut hiljaiseloa, mutta nyt hän edustaa kotimaataan Euroviisuissa uudella Believe in Me -kappaleellaan.

Paparazzit ikuistivat Bonnien Eurovision laulukilpailujen avajaisseremonian yhteydessä, jossa myös Stara oli paikalla tallentamassa tunnelmia. Katso tästä avajaisten massiivinen kuvakooste. 61-vuotias laulajatar poseerasi punaisella matolla Malmön Oopperatalolla. Kuvista näkee, että Tyler on ikääntynyt hieman vuosien mittaan. Hän on onnistunut silti säilyttämään itselleen ominaisen vaaleahiuksisen tyylin.

Bonnie Tyler, oikealta nimeltään Gaynor Hopkins, nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1983 hitillään Total Eclipse of the Heart. Muita kuuluisia kappaleita ovat It’s a Heartache ja Holding Out for a Hero. Tylerin käheä ääni on seurausta liian pian kurkkuleikkauksen jälkeen aloitetusta laulamisesta.