Lottoarvonnat kiellettiin laittomina Yleisradion televisiokanavilla!

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina julkisuudessakin on käyty keskustelua tilanteesta, jossa Yleisradion televisiokanavilla nähdään viikoittain Veikkauksen lottoarvonnan suorittaminen. Tämä jo vuosikymmeniä sitten vakiintunut tilanne on tänään muuttunut.

Viestintävirasto on nimittäin käsitellyt asiaa pitkään ja tänään antanut siitä Yleisradiolakiin perustuvan ratkaisunsa. Yleisradiolaki kieltää Yleltä mainonnan lähettämisen ja sponsoroitujen ohjelmien tuottamisen.

Lain perusteella viestintävirasto on nyt kieltänyt Yleisradiota esittämässä sekä lottoarvontaa että muita Veikkauksen pelejä kanavillaan. Muita pelejä ovat muun muassa Viking Lotto ja Eurojackpot. Tapaus sai alkunsa, kun Veikkaus kilpailutti taannoin televisiokanavat ja Yleisradio voitti kilpailutuksen. Mukana kilpailutuksessa olivat myös MTV3 ja Nelonen, jotka jäivät kuitenkin ilman lottoarvontoja.