Beyonce on jälleen raskaana? Tilasi lähes tonnilla kanaherkkuja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Popmaailman suurimpiin tähtiin lukeutuva Beyonce konsertoi parhaillaan Mrs Carter Show -maailmankiertueensa merkeissä. Vastikään paljastui, että laulaja on ottanut keikoilleen aikamoisen diivalinjan, sillä hän määrää hyvin tarkkaan niin hänestä otettavat valokuvat kuin takahuoneen antimetkin.

Nyt julkisuuteen on noussut laulajaleidin ruokakuitti, josta käy selville, että nainen tilasi Irlannin Dublinissa järjestetyn loppuumyydyn konsertin jälkeen kanaherkkuja huikealla 876 eurolla. Ateriaan kuului muun muassa 28 kokonaista kanaa ja 70 kanansiipeä. Beyoncen on huhuttu odottavan toista lastaan, joten kieliikö suunnaton kananhimo raskaudesta?

The Daily Star -lehti paljasti hiljattain yksityiskohtia Beyoncen kiertueraiderista, jossa lava- ja kiertuehenkilökuntaa esimerkiksi vaaditaan pukeutumaan 100-prosenttisesta puuvillasta tehtyihin vaatteisiin. Laulajatar vaatii myös saada tarkalleen 21-asteista, emäksistä vettä noin 680 euron arvoisilla titaanipilleillä tarjoiltuna.