Äly ja kauneus samassa päässä? Kyllä! Tässä siitä malliesimerkki

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Eva Longoria kohtasi hiljattain nolon takaiskun urallaan. Täydelliset naiset -sarjasta supersuosioon ponnahtanut Longoria menetti nimittäin pestinsä uuden deittiohjelman tuottajana. 38-vuotiaalla näyttelijäkaunottarella on kuitenkin hieno ässä hihassaan, sillä hän on saanut viimein suoritettua opiskelunsa loppuun.

evalongoria03122012

Kalfornian yliopistossa opiskellut Longoria on viime aikoina valmistellut lopputyötään. Näyttelijäkaunotar valmistui Chicano-aineiden maisteriksi, eli hän on tutkinut ja opiskellut Yhdysvalloissa asuvien meksikolaisten kulttuuria. Nainen hehkutti valmistumistaan Twitterissä, ja muun muassa näyttelijäkollega Marcia Cross ennätti onnittelemaan Longoriaa hienosta saavutuksesta.

Eva Longoria on ollut naimisissa kahdesti. Vuonna 2004 hän erosi silloisesta näyttelijämiehestään Tyler Christopherista kahden vuoden avioliiton jälkeen. Kaunottaren avioliitto koripalloilija Tony Parkerin kanssa kesti vuoden pidempään. Longoria ja Parker erosivat yllättäen vuoden 2010 lopulla, kun koristähden huhuttiin pettäneen vaimoaan.