Maailman suurimmat supertähdet Monacoon – vilinää viikonloppuna

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Monacossa tapahtuu tänä viikonloppuna. Sen lisäksi, että kaupungissa ajetaan F1-formulakilpailut, rantautuvat myös Kööpenhaminasta viikko sitten matkansa aloittaneet Gumball 3000 -rallin osanottajat kaupunkiin. Eikä siinä vielä kaikki – myös Jay-Z järjestää kaupungissa bileet Beyonce-vaimolleen.

Popmaailman suurimpiin tähtiin lukeutuva Beyonce on viime aikoina viettänyt aikaa raskaushuhujen keskiössä. Jay-Z on kuitenkin kiistänyt juorut jyrkästi. Pariskunta nähdään viikonloppuna Monacossa, kun räppärilegenda tahtoo järjestää Beyoncelle näyttävät juhlat samaan aikaan, kun kaupunki on täynnä superjulkkiksia.

Daily Star -sanomalehti kertoo, että juhlan teemavärit ovat kulta ja musta, ja kaupungissa ovat muun muassa Lewis Hamilton, Naomi Campbell ja Gwyneth Paltrow. Lisäksi Staran tiuhaan uutisoima Gumball 3000 -ralli päättyy tulevana viikonloppuna Monacoon, jossa järjestetään ajotapahtuman päätösjuhla. Hyväntekeväisyysjuhlassa nähdään ainakin räppäri Eve ja Duudsonit. Päätösgaalan liput kustantavat Staran saamien tietojen mukaan 5.000 euroa per henkilö.