Lottomiljoona oikeaan osoitteeseen – yksinhuoltajalla neljä työtä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lottopottien suuruus on viime vuosina kasvanut tähtitieteellisiin satojen miljoonien kokoluokkiin, mutta suurin osa päävoitoista on yhä vain miljoonaluokkaa. Nyt eräs tällainen lottopotti on mennyt todella oikeaan osoitteeseen.

Amerikkalainen Andi Harden voitti nimittäin hieman yli miljoonan dollarin päävoiton paikallisessa lotossa. Hän saa seuraavan 20 vuoden ajan 4.000 dollaria kuukaudessa. Rahat tulevat todella tarpeeseen, sillä hän on yksinhuoltaja, jonka täytyy tehdä perheensä elättämiseksi peräti neljää työtä.

Harden ansaitsee elantoaan työskentelemällä samanaikaisesti kuntosalilla, huoltoasemalla, koruliikkeessä ja jalkahierojana. Töiden takia hänelle ei jää juuri aikaa perheelleen, mutta nyt lottovoitto muuttaa kaiken. Ensin äiti hankkii itselleen ja tyttärelleen oman kodin ja rahaa riittää myös tyttären tulevaan opiskeluun, Telegraph-lehti kertoo.