Janet Jackson miljardöörikerhoon – tähtitieteellinen omaisuus

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman menestyneimpien popkaunotarten joukkoon lukeutuva Janet Jackson on esikuva monelle tämän päivän tähdelle. Neitokaisen ura on kestänyt jo neljä vuosikymmentä. Kova työskentely on tuottanut tuloksia, sillä Janet on vihdoin päässyt miljardöörien kerhoon.

47-vuotiaan Jacksonin odotetaan tänä vuonna tienaavan niin paljon, että hänen henkilökohtainen omaisuutensa nousee yli miljardin dollarin, eli 810 miljoonan euron. Neitokainen on tienannut vuosien mittaan esimerkiksi noin 460 miljoonaa dollaria, eli 370 miljoonaa euroa, konserttikiertueistaan. Hän on kasvattanut palkkapussiaan myös elokuvarooleilla takoen yhteensä 300 miljoonaa dollaria. Tuloja ovat tuottaneet lisäksi 270 miljoonan dollarin albumimyynnit ja 80 miljoonan dollarin sponsorisopimukset.

Janet Jacksonin edesmennyt poppariveli Michael Jackson ei suuresta omaisuudestaan huolimatta koskaan eläessään päässyt miljardööriksi asti. Neito jakaa hurjan omaisuutensa mirjardööriaviomiehensä, bisnesmies Wissam Al Manan kanssa. Popkaunottaren ohella julkkisten ökyrikkaassa eliittiryhmässä ovat muun muassa talk show -kuningatar oprah Winfrey, ohjaaja Steven Spielberg ja Harry Potter -kirjailija J.K. Rowling.

Uusimmat