KIDSing-tähden voitonjuhlat: ”Opettaja tarjoaa luokalle munkkikahvit”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Televisioon on viime vuosina kehitetty lukemattomia uusia kilpailuformaatteja, joissa etsitään uusia tähtiä viihdemaailmaan. Eräs niistä on suomalainen uutuusformaatti KIDSing, jonka voittaja ratkesi viikonloppuna televisioidussa finaalilähetyksessä.

Ensimmäisen KIDSing-kilpailun voitti viikonloppuna 14-vuotias kiiminkiläinen Jenni Jaakkola. Stara tavoitti nuoren laulajatähden puhelimeen varhain maanantaiaamuna. Voittohetken tunnelmat ja ajatukset olivat vielä tuoreessa muistissa.

– Mä luulin aluksi, että Niina sanoi väärän nimen. Mä olin ihan, että mitä ihmettä. Että eihän tämä voi olla mahdollista, Jenni Jaakkola kertoi.

Kilpailussa oli mukana muutamia tasokkaita nuoria laulajia, joten taistelu ykköspaikasta oli tiukka. Jennin mukaan kanssakilpailijat olivat kuitenkin tasaisen hyviä.

– En mä oikeen tiedä. Me oltiin kaikki niin hyviä. Kaikki oli mulle tosi kovia vastustajia.

Kiimingissä odotellaan parhaillaan alueen uutta tähteä jo kovasti. Jenni suuntaa kotiinsa tänä iltana ja huomenna tiistaina luvassa on voiton jälkeinen ensimmäinen koulupäivä. Silloin on vuorossa myös voitonjuhlat.

– Tänään menen kotiin, mutta huomenna kouluun sitten. Siellä on varmaan aika hyvä vastaanotto. Me lähdetään luokan kanssa munkkikahville. Opettaja tarjoaa, Jenni Jaakkola kertoi Staralle.

Osana palkintoaan Jenni pääsee kiertueelle poptähti Antti Tuiskun kanssa. Edessä ovat siis tuhansien ihmisten yleisömeret ympäri maata.

– Mä en osaa yhtään ajatella koko asiaa, koska se on niin uusi juttu ja niin hienoa. Mä en ole kauheasti ehtinyt miettiä sitä vielä. Toivottavasti saan esittää omia kappaleita. Niitä ei ole oikeastaan vielä tehtynä. Nyt vasta voisin aloitella ja miettiä ja silleen.

Uusimmat