Liam Gallagher onkin viherpeukalo? Vaatii VIP-kutsuja puutarhatapahtumaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittibändi Oasis-yhtyeen entinen laulaja Liam Gallagher on joidenkin tahojen mukaan rahoittunut huomattavasti villeistä sekoiluvuosistaan. Nyt rokkari pitää itseään puutarhanhoidosta kiinnostuneena viherpeukalona.

Monille Lontoon klubeille edelleenkin porttikiellon omaava Oasiksen entinen keulahahmo Liam Gallagher on ehkä Brittein saarten viimeinen ihminen, kenen odotetaan astuvan Chelsea Flower Show’n kävijöiden joukkoon. Mies on kuitenkin anonut VIP-kutsua kyseiseen puutarha-alan tapahtumaan, ja nimenomaan samalle päivälle kun itse kuningatar Elisabethin on määrä saapua paikalle.

The Sun kertoo, että Liamia pidetäänkin tapahtuman historian epätodennäköisimpänä vieraana, vaikka mies onkin rauhoittunut merkittävästi menneiden aikojen rillumavuosistaan. Rokkari pääsee kuitenkin osallistumaan kukkaloiston keskelle yhdessä muiden muusikoiden kanssa, kuten Rod Stewartin, Ringo Starrin ja laulaja Lily Allenin kera.

Liam Gallagher perusti Beady Eye -yhtyeen Oasiksen hajottua muiden bändin jäsenten kanssa. Railakkaista päihdevuosistaan jonkin verran rauhoittunut Liam Gallagher keskittyy nykyään lähinnä perhe-elämään ja keikkailuun, vaikka onnistuukin silloin tällöin kohauttamaan räväkillä lausunnoillaan.