Liam Gallagher kuvitteli olevansa kyyhkynen

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Brittibändi Oasis oli ennen hajoamistaan yksi 1990-luvun menestyneimmistä rock-kokoonpanoista. Yhtyeen entinen laulaja Liam Gallagher muistetaan muun muassa takavuosien päihdesekoiluistaan ja lukuisista villeistä tempauksista. Mies on nykyään hieman raitistunut.

Beady Eye -yhtyeensä kanssa pian tuoreen BE-albuminsa julkaiseva Liam Gallahger on paljastanut salaisia mielikuvitusmatkojaan Female First -lehdelle. Mies on muun muassa kerran onnistunut tekemään sielunsa siirron taivaalla lentäneen kyyhkysen kehoon. Rokkari kertoi tunteneensa lentävän korkealla taivaalla.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Railakkaista päihdevuosistaan jonkin verran rauhoittunut Liam Gallagher vakuutti, että hän oli järisyttävän kokemuksen aikaan vesiselvä, ja saavutti silti pelkän mielensä voimalla uskomattoman lentokokemuksen.

Liam Gallagher perusti Beady Eye -yhtyeen Oasiksen hajottua muiden bändin jäsenten kanssa. Rokkari keskittyy nykyään lähinnä perhe-elämään ja keikkailuun, vaikka onnistuukin silloin tällöin kohauttamaan räväkillä lausunnoillaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.