Amber Rose julkaisi sänkykuvansa verkossa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Muodoistaan tunnettu mallikaunotar Amber Rose synnytti juuri esikoispoikansa Sebastianin, minkä jälkeen neitokainen innostui ottamaan tatuointeja. Tähti laitatti iholleen esimerkiksi kuvan miehestään Wiz Khalifasta.

Nyt 28-vuotias Amber on julkaissut intiimin sänkyotoksen, jossa hänet nähdään makaamassa alusvaatteisillaan pedissä. Toisessa kuvassa neitokainen kiinnittää rintaliivisillään korviinsa korvakoruja.

Amber Rose erosi taannoin hiphop-tähti Kanye Westistä ja sai seitsennumeroisen määrän dollareista vastineena siitä, että hän pitää suunsa kiinni supertähden yksityisasioista. Sittemmin parin kerrottiin palanneen takaisin yhteen, mutta todellisuudessa Amber olikin jo vaihtanut kumppaninsa Wiz Khalifaan. Khalifa on mukana kihlattunsa esikoissinglellä Fame.