Wrestling-tähti haukkui superjulkkikset: ”Hulk Hoganilla on pieni kikkeli”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Iron Sheik on entinen showpainija Iranista, mutta luonut uransa Yhdysvalloissa samoihin aikoihin Hulk Hoganin kanssa. Kalju mies tunnetaan suorasanaisesta tyylistään, ja hänen rooliinsa kuului taannoin muiden painijoiden ja Amerikan pilkkaaminen.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Iron Sheik on avannut sanaisen arkkunsa esimerkiksi Justin Bieberille ja Hulk Hoganille. Miehen sanainen miekka sivaltaa myös Amanda Bynesiä, joka on painijan mielestä roskaväkeen kuuluva sekopää. Sen sijaan Snoop Lionia mies kehuu itsensä kaltaiseksi aidoksi mieheksi, joka tietää miten pidetään hauskaa. Kehuja saa myös suosittu Daft Punk -yhtye.

Iron Sheik on saavuttanut suorasukaisen kuuluisuutensa viime aikoina Twitterin kautta, jossa hän latelee julkkiksia koskevia sivalluksia. Hän lähettää Rihannan on-off -poikaystävä Chris Brownille terveisiä, että räppäri ei voi olla oikea mies lyötyään tyttöystäväänä. Jäämme odottamaan näitä palautteita lisää.