Sankarikoira palasi kotiin – menetti koko kuononsa

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Eläinmaailmasta löytyy aika ajoin todellisia sankareita, kun eläimet pelastavat jopa ihmishenkiä. Joulukuussa 2011 Kabang-niminen koira nousi sankariksi pelastettuaan kahden pikkutytön hengen hypättyään tyttöjä kohti kiitäneen moottoripyörän eteen.

Filippiineillä sankaritekonsa tehnyt Kabang-koira loukkaantui tilanteessa vakavasti, sillä se menetti osan kasvoistaan. Sen ei kuitenkaan annettu kuolla, sillä kansalaiset keräsivät rahaa sankarin pelastamiseksi. Rahojen turvin Kabang lähetettiin Yhdysvaltoihin, jossa sen henki pelastettiin.

Nyt Kabang on tehnyt upean paluun kotiin Zamboangan kaupunkiin, sillä sitä vastassa olivat kansanjoukot ja moottoripyöräsaattue. Ikävä kyllä Kabangin kuonoa ei pystytty pelastamaan, mutta se tulee nyt toimeen ilmankin. Kotona koira tapasi isäntänsä Rudy Bunggalin sekä kaksi pikkutyttöä, joiden hengen se pelasti. Kabangille on perustettu oma Facebook-faniryhmä.