Marihuanaa saa suoraan automaatista – jopa älypuhelimella

Ohhoh! · Meri Pulkkinen

Suomessa edelleen laittomaksi huumeeksi luokiteltava marihuana laillistettiin taannoin Yhdysvalloissa Coloradon ja Washingtonin osavaltioissa. Nyt lakimuutokset ovat aiheuttaneet erikoisen kilpailutilanteen paikallisilla markkinoilla.

Yrittäjät yrittävät nimittäin päästä mukaan marihuanan myyntiin erikoisin tavoin. The Huffington Post -lehti uutisoi, että ainakin kolme yhtiötä on ryhtynyt kehittelemään marihuanaa tarjoilevia myyntiautomaatteja.

Yhtiöt pyrkivät pääsemään uusille markkinoille tehokkaasti myyntiautomaateilla. Tällä hetkellä osavaltioissa on marijuanaa tarjoilevia myyntiautomaatteja, mutta ne toimivat ainoastaan lääkitsemiskäyttöön määrätyn marihuanan anniskelijoina.

Viihdekäyttöön tarkoitetun marihuanan kaupallisen myynnin odotetaan alkavan ensi vuoden tammikuussa. Nyt myyntiautomaattien patenteista ja myyntiluvista käydään kovaa vääntöä. Eräs markkinoille pyrkivä automaattiyhtiö on esimerkiksi kehitellyt automaatin, johon asiakas voi älypuhelimensa applikaation kautta tilata noudettavaksi haluamansa määrän marihuanaa.