Mies yritti häätää luteita sängystä – sytytti talonsa tuleen

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Taannoin uutisoitiin, että luteiden määrä suomalaisissa kodeissa on kasvanut räjähdysmäisesti ulkomaanmatkojen seurauksena. Pienet hyönteiset voivat nimittäin tulla matkalaukun uumenissa omaan kotiin asti.

Nyt eräs newjerseyläinen kodinomistaja on onnistunut sytyttämään tulipalon talossaan, kun hän yritti häätää luteita makuuhuoneestaan. Mies käytti apunaan lämmitintä, hiustenkuivaajaa ja lämpöasetta. Yhdistelmä kuumensi lopulta asuntoa liikaa, ja tuloksena oli tulipalo.

Mies joutui sairaalaan pienten vammojen takia. Asiantuntijoiden mukaan lämpö tappaa luteet, mutta niihin eivät päde tavalliset tarvikkeet, vaan tehtävään tarvitaan erityisvälineitä. Woodburyn kaupungin palopäällikkö Marshal Joseph Buono ehdottikin WPVI-TV-kanavan haastattelussa, että ihmisten tulisi soittaa apuun ammattilaiset eikä kokeilla esimerkiksi internetin halparatkaisuja.