Jannika B vaikeasta päätöksestään: ”Mulla oli täydellinen elämä jollekin muulle”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kovassa nosteessa oleva laulaja Jannika B on luonut itse oman uransa, ja myös työuran ulkopuolella hän on joutunut tekemään radikaaleja ratkaisuja. 2000-luvun alussa Jannikan elämään oli kuin tilaustyönä tullut täydellinen parisuhde, koira, oma koti ja työpaikka vaatekaupan myymäläpäällikkönä.

Laulukilpailuista ei auennut uraa, joten Jannika päätti kääriä hihansa ja ryhtyä itse luotsaamaan elämäänsä haluamaansa suuntaan. Lopulta totuutta piti katsoa silmiin ja asiat myöntää silloiselle elämänkumppanille. Kesä 2011 sinetöi muutoksen. Jannika halusi lähteä Ikaalisten artistivalmennukseen ja päätti ottaa opintovapaata töistä.

– Mulla oli täydellinen elämä jollekin muulle. Mä olisin tavallaan toivonutkin, että se olisi ollut se mun juttu, koska kaikki oli niin hyvin. Silti ahdisti. Olin varmistellut selustaa. Se oli irtaantuminen, kun pääsin pois koko siitä härdellistä. Taakse jäi jumppaohjaaminen, kiireinen työ ja koti, jota en ollut jaksanut laittaa enää pitkään aikaan kuntoon, Jannika B kertoi avoimesti Staralle.

Tukea erossa Jannika sai ystävältä, joka muistutti, ettei vaikeakaan tilanne kestä ikuisuuksia. Nainen tajusi, että kestettyään hetkellisen tuskan ja ahdistuksen hän voisi lopulta elää pidemmällä tähtäimellä unelmiensa elämää. Tilanteesta kertoo Onnenpäivä-kappale.

– Eräs henkilö sanoi mulle silloin, että jos sä uskaltaisit ottaa sen riskin, ja ottaa erossa tulevan surun ja murheen vastaan, niin jouluksi se on kaikki todennäköisesti ohi. Kuinka pieni osa se on ihmisen elämää, joku puoli vuotta. Se oli vähän kuin laastarin repäisy. Tuntui pahalta ja joutui loukkaamaan toista ihmistä, mutta kyllä valo näkyi tunnelin päässä. Mulla oli koko ajan mielessä, että jouluna kaikki on jo hyvin.

Nykyään Jannika B asuu Hollolassa ja seurustelee Apulannan laulaja-lauluntekijä Toni Wirtasen kanssa. Yhteisen kodin jakava pariskunta ei myönnä eikä kiellä kihlauutisia.