Katie Price myönsi: Ei pysty olemaan sinkkuna

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläinen julkkispovipommi Katie Price suuttui vastikään häntä palvelleelle solariumin työntekijälle, koska häntä ei raskauden takia päästetty sisään rusketussalonkiin. Neitokainen odottaa parhaillaan neljättä lastaan.

Moni on varmasti ihmetellyt Katie Pricen tyyliä romanttisen elämän kuvioissa – nainen tuntuu vaihtavan miestä kuin sukkaa. Nyt tähti on kertonut käytökselleen syyn. Hän ei nimittäin vain yksinkertaisesti kestä olla yksin, koska kaipaa aina miestä vierelleen.

– Sinkkuna oleminen ei sovi minulle. Yritin sitä, mutta se ei toimi. En käytä paljon alkoholia, mutta kun olen sinkku, päädyn klubeille ja olen kännissä. Todellisuudessa kuitenkin haluan vain olla jonkun kanssa. Haluan sielunkumppanin, kertoi Katie Price The Times -lehdelle.

Hän puolusteli elämäntyyliään sillä, että suurin osa naisen ystävistä on myös suhteissa, ja heillä on lapsia. Hän nauttii omien sanojensa mukaan eniten siitä, kun saa olla toisen ihmisen kanssa arjessa.

Raskaana oleva Price kertoi juuri olevansa tämän odotuksen aikana isompi kuin koskaan ennen. Neitokaisen jättimaha onkin ikuistettu paparazzikuviin raskauden aikana. Hän kertoo tietävänsä lapsen sukupuolen, mutta ei aio paljastaa sitä kenellekkään ennen pienokaisen syntymää.