Joka pojan unelma: Katukäyttöön soveltuva törmäilyauto myynnissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset myyvät mitä omituisimpia asioita internetissä. Kaupan on muun muassa ollut erilaiset karvoitukset, aikakoneet ja jopa positiiviset raskaustestit. Usein myös erikoiset ajoneuvot päätyvät internetin myyntipalstoille.

Jiljattain myynnissä oli myös törmäilyauton näköiseksi tuunattu auto. Myyjä kertoi vuoden 1984 Dodge Colt Turbon soveltuneen uudesta ulkonäöstään huolimatta katukäyttöön. Sen maalipinta oli muutamasta halkeamastaan huolimatta kunnossa ja auton mukana olisi saanut myös alkuperäiset ajoneuvotiedot oppaineen. Myyjän mukaan kaikki tuijottivat autoa sen hauskan ulkonäkönsä johdosta.

Autoa kaupattiin hiljattain Ebay-sivustolla tarjouskaupan perusteella. Kyseinen törmäilyautoa muistuttava ajoneuvo olisi lähtenyt uudelle omistajalleen Yhdysvaltojen Utahin osavaltiosta noin 37.500 eurolla. Autosta tarjottiin 2.200 euroa, eikä summa vastannut myyjän haluamaa hintaa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.