Tom Cruise yritti käännyttää Penelope Cruzin skientologiaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tom Cruisen ja Katie Holmesin unelmaperheen onnen rikkonut avioero nosti Cruisen skientologiakytkökset taas esiin. Miehen tiedetään omistautuneen uskonnolleen, ja hän on tehnyt tiivistä käännytystyötä jo ennen avioliittoaan Holmesin kanssa.

Penelope Cruzin kanssa taannoin seurustellut Tom Cruise näki tuoreen dokumentin mukaan paljon vaivaa saadakseen ihastuksensa mukaan skientologian kirkon piiriin. Hän muun muassa turvautui skientologiajohtaja David Miscavigen apuun, jotta mies auttaisi tähteä Penelopen käännyttämisessä.

Hollywood-julkkis turvautui kirkkonsa apuun myös Kidmanista erottuaan, ja skientologian jättänyt kirkon entinen päämies Mark Rathbun paljastaa, että Cruise oli myös kirkolle hyvin iso ”saalis”.

– Häntä tuettiin 2000-luvun alkupuolella kirkon toimesta kaikin tavoin, Rathbun kertoi Scientologists at War -dokumentissa.

Tom Cruise ja Penelope Cruz erosivat kolmen vuoden seurustelun jälkeen, ja eron syyksi epäillään kyseenalaistakin huomiota niittänyttä skientologiakirkkoa, Radar Online raportoi. Skientologia on yhdysvaltalaisen tieteiskirjailija L. Ron Hubbardin ajatuksiin perustuva uskonto ja miljoonia dollareita vuosittain tahkoava yritys.

Wikipedian mukaan Hubbard kirjoitti skientologian koko uskonnon perustana pidetyn tarinan vuosina 1966 — 1967 Las Palmasissa. Hän piti sitä yhtenä elämänsä suurista saavutuksista. Kirjeessään vaimolleen Hubbard kertoo, että hän avusti tutkimusta juomalla suuret määrät rommia ja ottamalla piristäviä ja rauhoittavia lääkkeitä. Tom Cruisen lisäksi kirkkoon kuuluu iso joukko superjulkkiksia, kuten John Travolta ja Lisa Marie Presley.

Uusimmat