Kammottava löytö Kouvolassa: Tämä otus ei kuulu Suomen luontoon? Katso kuvat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Eksoottisia hämähäkkilajeja näkee Suomessa lähinnä terraarioissa tai television luonto-ohjelmissa. Kouvolassa hieraistiin viikonloppuna silmiä, kun parkkipaikalta löydettiin karmivan kokoinen ja näköinen otus. Lähemmässä tarkastelussa selvisi, että kyseessä saattaa olla yleensä viidakossa elävä skorpionilukki.

Skorpionilukki muistuttaa ulkonäöltään skorpioneja ja hämähäkkejä. Vaikka omituinen eliö löytyi Kouvolan Lehtomäessä sijaitsevan kerrostalon parkkipaikalta kuolleena, pelästytti se paikalla olleet ihmiset sen erikoisella ulkonäöllään. Huolta aiheutti etenkin se, että löytöpaikka oli vain 15 metrin päässä lasten leikkipaikasta.

Löytäjä veikkaa, että otus oli ollut kuolleena jo muutaman päivän ajan, sillä se oli ehtinyt hieman kuivumaan. Silti linnut tai siilit eivät olleet huolineet karmivaa pitkäjalkaa ravinnokseen. Mikäli kyseessä on yleensä tropiikissa elävä skorpionilukki, miten ihmeessä eliö eksyi kouvolalaiselle parkkipaikalle?

Skorpionilukkeja tavataan myös lemmikkieläiminä hämähäkkiharrastajien keskuudessa. Lajeja näkee Emerita.net-sivuston mukaan silloin tällöin ulkomaalaisissa nettikaupoissa, ja ne maksavat yleensä noin 20-30 euroa kappale. Ne voivat elää yli kymmenenvuotiaiksi ja kokoa saattaa raajoineen kertyä peräti 15 senttimetrin verran.

Uutisoimme hiljattain miehestä, joka uskaltautui laittamaan viidakossa elävän skorpionilukin kasvoilleen ja kuvasi puistattavan tapahtuman verkkovideolle. Skorpionilukki ei ole kammottavasta ulkomuodostaan huolimatta myrkyllinen. Sillä ei ole myrkkypistintä, vaan suuret pihtimäiset pyyntileuat, joilla se käsittelee saaliinsa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat