Räppärikaksikko sai oman TV-ohjelman

Yhdysvaltain Detroitista kotoisin oleva hiphop-duo Insane Clown Posse, eli Violent J ja Shaggy 2 Dope, tunnetaan parhaiten pellenaamioistaan ja hurjasta lavaesiintymisestään. Vuonna 1989 aloittanut duo on herättänyt mediassa toisinaan kohua julkisuudenhakuisilla tempauksillaan ja erikoisilla kommenteillaan.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt duon kerrotaan fanien iloksi saavan oman televisio-ohjelman. Heinäkuussa amerikkalaisella Fuse-televisiokanavalla alkava ohjelma on nimeltään Insane Clown Posse Theater. Detroitilaiskaksikkoa tullaan näkemään televisioruuduissa kerran viikossa, Entertainment Weekly uutisoi.

Ohjelmassa rap-artistit kommentoivat erilaisia musiikkivideoita ja esiintyvät sketseissä. Fuse on aiemminkin tuonut Insane Clown Possea tutummaksi television katsojille. Kanava on näyttänyt videopätkiä, joissa muusikot kommentoivat erinäisiä videoklippejä.

Insane Clown Possen Miracles -kappale nousi muutama vuosi sitten nettihitiksi, joskin eri ansioista kuin yhtye todennäköisesti toivoi. Kappale herätti internet-käyttäjien keskuudessa hilpeyttä esimerkiksi väitteellään, jonka mukaan magneetit ovat ”ihme” jota tiede ei pysty selittämään. Kaksikolla on erittäin vankka ”juggalot”-fanikunta, joilla on Yhdysvalloissa jopa omat vuosittaiset Gathering of the Juggalos -festivaalit.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.