Vatsatauti kuriin! Matkailijoiden unelmalääke estää salmonellan ja kolibakteerin

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Eksoottisiin maihin matkaavat tietävät reissun päällä puhkeavan vatsataudin olevan yhtä helvettiä. Nyt unelmanlomien varjopuoleen on keksitty lääke. Se on kapselina nielaistava rohto tunnettuja vatsapöpöjä vastaan.

Noin kymmenen miljoonaa turistia sairastuu joka vuosi vatsatautiin matkoilla ollessaan. Cambridgen yliopisto on kehittänyt avuksi nieltävän rokotteen, joka toimii sekä E. Coli -bakteerin, eli kolibakteerin että salmonellan estämisessä. Telegraphin mukaan lääke auttaa myös taudin jo puhjettua.

Wikipedian mukaan salmonellat voivat aiheuttaa joko suolisto- tai yleisinfektion tai kuumeista ripulia, salmonelloosia. Noin 80 prosenttia Suomessa esiintyneistä tartunnoista on peräisin ulkomaanmatkoilta. Potilas saattaa levittää tautia oireettomana jopa kuukausia, mistä syystä uudet pohjoismaiden ulkopuolella matkustaneet ravintolatyöntekijät usein testataan ennen työhönottoa ottamalla ulostenäyte.