Musiikkia auton ovilla, mikroaaltouunilla ja kuivausrummulla – katso upea video

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Verkossa julkaistaan päivittäin satoja cover-versioita tunnetuista kappaleista. Toisinaan niiden joukosta nousee esiin varsinaisia virtuooseja, ja jälleen saamme esitellä heistä yhden. Stony esittää oman versionsa hiphop-artisti Macklemoren kappaleesta Can’t Hold Us.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Stony on kuvannut videon yhdellä otolla, tosin videollaan tekemät äänet hän on käsitellyt jälkikäteen saaden aikaiseksi upean musiikkikappaleen. Kappaleen soundit syntyvät auton ovista, mikroaaltouunista, kuivausrummun ovesta, lasirivistöstä ja muista kodin esineistä syntikalla höystettynä. Lopputulos on vaikuttava, sillä 19-vuotias Stony osaa laskea kappaleen tarkalleen tahti tahdilta.

Kappaleen alkuperäinen esittäjä Macklemore on kolmekymppinen hiphop-artisti Yhdysvaltojen Seattlesta. Hän on julkaissut urallaan kaksi levyä, joista jälkimmäisen hän toteutti viime vuonna yhdessä tunnetun tuottaja Ryan Lewisin kanssa. Macklemore on vielä Yhdysvaltojen ulkopuolella asuville jokseenkin tuntematon artisti, mutta saanee lisäsuosiota Stonyn tekemän fanivideon avulla.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.