Maa nielaisi naisen sisäänsä kesken ajomatkan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmalla uutisoidaan toisinaan kummallisista vajoamista, joissa esimerkiksi keskelle tietä ilmestynyt reikä nielee kaiken sisäänsä. Nyt eräs ohiolainen nainen koki karmaisevia kauhunhetkiä joutuessaan yhtäkkiä tälläisen maahan ilmestyneen reiän nielaisemaksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Maahan ilmestyneitä reikiä kutsutaan doliineiksi, ja ne saattavat olla halkaisijaltaan muutamasta metristä peräti satoihin metreihin. Nyt Ohiossa todistettiin tällaisen vajoaman syntymää, kun doliini ilmestyi autolla ajaneen naisen eteen kuin tyhjästä. Associated Press on julkaissut videon, jossa näytetään, kuinka pelastustyöntekijät auttavat naisen ylös koilme metriä syvästä reiästä.

Kerroimme vuonna 2011 kuinka guatemalalaisen naisen sängyn alle ilmestyi 12 metriä syvä vajoama tämän nukkuessa. Nainen selvisi tapauksesta hengissä. Vajoama oli kuitenkin pieni verrattuna vuonna 2007 Guatemalassa romahtaneeseen 100 metriä syvään vajoamaan, joka imaisi itseensä useita taloja ja tappoi kolme ihmistä. Vuonna 2010 samalle alueelle ilmestyi 18-metrinen reikä, joka veti mukanaan kolmekerroksisen talon.