Taloudenhoitajat paljastavat – näin supertähdet sikailevat kotonaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Aina aika ajoin julkisuuden henkilöiden palveluksessa työskennelleet henkilöt tekevät rahakkaita paljastuksia entisistä työnantajistaan. Nyt Radar Online -sivusto on koonnut julkkisten kotiapulaisten ja assistenttien tekemät mehukkaimmat paljastukset kulissien takaa.

Sivuston tietojen mukaan Hollywoodin unelmapari Brad Pitt ja Angelina Jolie asuvat kuin laitapuolen kulkijat. Pariskunnan talon kerrotaan olevan täynnä tyhjiä ruoka-astioita ja lasten jälkeensä jättämiä sotkuja. Kaksikolle työskennelleet myös kertovat, että tähdet saattavat välillä olla viikkojakin peseytymättä.

Kardashianin julkkisperheen taas kerrotaan olevan erittäin ahne. Siskokset saavat paljon ilmaisia tuotteita ja näytteitä, eivätkä he kehtaa kieltäytyä mistään. Kourtney Kardashianin parisuhteesta paljastetaan, että realityneitokainen palkitsee kumppaninsa Scott Disickin hyvän käytöksen seksillä.

Muusikkopariskunta Jay-Z ja Beyonce käyttäytyvät kotonaan kuin kuninkaalliset. Heidän kerrotaan vaativan kotiinsa tuoreita kukkia joka toinen päivä, ja talossa tulee olla joka puolella hedelmiä ja kalliita suklaita. Pariskunnan käytös ei kuitenkaan vedä erikoisuudellaan vertoja näyttelijäkomistus Ryan Goslingiin, jonka kerrotaan vahaavan jatkuvasti rinta- ja selkäkarvansa sekä nukkuvan sänkynsä jalkopäässä.

Vaaleista kutreistaan tunnetulla Jessica Simpsonilla taas on tapana jättää hiustenpidennyksiään lojumaan sinne tänne. Yksityisyydestään tarkan Sandra Bullockin kerrotaan pitävän talonsa verhot aina suljettuina. Laulajadiiva Mariah Carey taas nauttii alkoholista, sillä neitokaisen kerrotaan juovan itsensä välillä niin humalaan, että hänen assistenttinsa joutuu auttamaan häntä yksinkertaisimmissakin askareissa, kuten pukeutumisessa.