Tästä ei häämarssin musiikki parane – tekisitkö perässä?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vihkiseremoniassa soitetaan perinteisesti kaksi häämarssia, joista toinen morsiamen astellessa kirkkoon ja toinen vihkitilaisuuden päätteeksi. Sisääntulomarssia pidetään perinteisesti juhlallisempana ja ikimuistoisempana, ja suomalaisten suosituin kappale onkin Prinsessa Ruususen juhlamarssi.

Marssina voi käyttää myös elokuvasta tuttua musiikkia. Näin ajattelivat eräät alttarille astelleet, jotka olivat valinneet häämarssikseen Harrison Fordin tähdittämän Indiana Jones -elokuvasarjan tunnusmusiikin. Nyt YouTubessa on video, jolla näytetään kanttorin harjoitukset kyseistä kappaletta varten.

Urkujen soittaminen ei ole jokaisen muusikon puuhaa, sillä kirkkourkuja pidetään yleisesti mitoiltaan ja äänen dynamiikaltaan suurimpana ja samalla tekniikaltaan monimutkaisimpana akustisena soittimena. Toisin sanoen kyseisen kanttorin vikkeläsorminen soitto on kunnioitettavan onnistunutta.