Harry Styles on karkkilakossa – tahtoo rantakuntoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

One Directionin laulaja Harry Stylesin mukaan poikabändi tappaa aikaa keikkabussissa katselemalla lukuisten naisten rakastamaa Sinkkuelämää-televisiosarjaa. Karkin mutustelu on kuitenkin kiellettyä, sillä Styles yrittää päästä rantakuntoon.

Harry Styles pyrkii hallitsemaan bändinsä keikkabussin sääntöjä. Poika teki hiljattain porukalle omat siivousvuorot ja -ohjeet, ja nyt laulaja on kieltänyt kaikki makeat herkut heidän nelipyöräisestä kulkuneuvostaan. Daily Starin mukaan syynä on nuoren miehen karkkilakko, koska hän yrittää päästä timmiin rantakuntoon. Apuna hänellä on fitness-ohjaaja Mark Jarvis.

Myös muut bändin pojat ovat lähteneet kuntoiluun mukaan, ja he ovat aloittaneet uuden proteiinipitoisemman ruokavalion. Harry tyydyttää makeannälkäänsä terveellisellä, sokerittomalla ja proteiinikyllästetyllä jäätelöllä. Yhtyeen jäsenet on myös bongattu yhdessä kuntosalilta ja juoksulenkeiltä.

One Direction on ensimmäinen brittibändi, joka on noussut Yhdysvalloissa kahdella ensimmäisellä albumillaan suoraan listaykköseksi. Kakkosalbumi Take Me Home ylitti viikossa miljoonan myynnin rajan ja se nousi ykköseksi 37 maassa. Suomessa One Direction on myynyt Take Me Home –albumilla platinaa eli yli 20.000 kappaletta.