Helle piinaa Britanniaa – koulupojat pukeutuvat minihameisiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koulupuvut ovat yleisiä sekä Euroopassa että Kiinassa ja Japanissa. Etenkin Yhdistynyt kuningaskunta tiedetään koulupukuja suosivana maana, ja siellä poikien pukuun yleisimmin kuuluu pitkät housut, kauluspaita, solmio ja takki.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Jokainen pukua työasunaan käyttävä tietää, että kuumat kesäpäivät tekevät asiallisesta vaatteesta lähinnä tuskanhikeä tuottavan pakkopaidan. Nyt joukko brittiläisiä koulupoikia onkin ryhtynyt protestoimaan opinahjoaan, sillä se ei hyväksy poikien lyhytlahkeisia shortseja edes lämpöaallon keskellä.

Kymmenen poikaa puki kesken koulupäivän yllensä tyttöjen koulupukujen hameosan, jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi. Konkkaronkka kutsuttiin tempauksen takia rehtorin puhutteluun. Koulu on luvannut kuunnella oppilaidensa toivomuksia, vaikka pojat joutuivatkin pukemaan pitkät housut takaisin.

– Olemme kärsineet viime päivinä päänsäryistä ja iho-ongelmista, koska on ollut aivan liian kuuma. Emme ymmärrä, miksi tytöt voivat käyttää hameita, mutta me emme saa pitää shortseja, 15-vuotias Tyrone Evelyn kummastelee The Telegraphille.