Söpöysvaroitus! Elefanttivauva saa sydämen sulamaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että kaikkien eläinten poikaset ovat sulosia, oli sitten kyseessä mursun pienokainen tai hyeenan pentu. Yksi suloisimmista eläinvauvoista lienee elefantinpoikanen, joka juoksentelee ympäriinsä isoilla jaloillaan korvanlehdet ja pikkuinen kärsä heiluen.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Pohjois-Thaimaassa sijaitsevasta norsujen luonnonpuistosta annettiin taannoin söpöysvaroitus. Puiston työntekijät latasivat verkkoon videon hellyttävästä Navann-nimisestä norsupienokaisesta, joka leikkii sielunsa kyllyydestä mudan kanssa.

Elefantin poikasen kanssa mutakylvystä nauttii myös kaksi täysikasvuista norsua, joista toinen on pikkuisen emo. Videota katsellessa huomaa, että lapset ovat lapsia, oli sitten kyseessä ihminen tai eläin.