Shakira kirmaili bikineissä rannalla – toppi oli pudota?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu laulajatar Shakira on viime aikoina ollut otsikoissa ex-poikaystävänsä, Argentiinan entisen presidentin pojan Antonio De La Ruan haastettua hänet oikeuteen. Mies vaatii Shakiralta 100 miljoonaa dollaria. Äskettäin sveitsiläispankki hylkäsi miehen vaatimuksen saada Shakiran tililtä rahaa.

Parhaillaan Shakira ja hänen miesystävänsä Gerard Pique ovat romanttisella lomareissulla Havaijilla, jossa heidät kuvattiin eilen. Pariskunta käveli rannalla ja Shakira innostui välillä ottamaan juoksuaskeleita. Hänen bikinitoppinsa oli samalla kuitenkin pudota.

Shakira alkoi seurustella Argentiinan entisen presidentin pojan Antonio De La Ruan kanssa vuonna 2000. Heidän suhteensa päättyi kaksi vuotta sitten 11 vuoden yhteiselon jälkeen. Shakiran mukaan eropäätös tapahtui sovussa. Nykyisen kultansa Gerard Piquen laulajatar tapasi Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisojen juhlallisuuksissa. He saivat tammikuussa ensimmäisen yhteisen lapsensa, Milan Pique Mebarak -nimisen pojan.