Vararikon partaalla ollut pariskunta voitti 6,7 miljoonaa lotossa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Lottovoitosta unelmoiminen on varmasti monelle tuttua ajanvietettä. Nyt lottovoitto on todella mennyt oikeaan osoitteeseen Isossa-Britanniassa. Erään pariskunnan henkilökohtainen talous oli menossa hurjaa alamäkeä kohti vararikkoa – kunnes he sattuivat voittamaan lotossa.

30-vuotias Adam Young ja 37-vuotias Tracy Tyler voittivat lotossa 5,8 miljoonaa puntaa, eli noin 6,7 miljoonaa euroa. The Sun -lehti kertoo, että kahden lapsen vanhemmat tulivat juuri ja juuri rahallisesti toimeen ennen hurjaa voittoansa. Young oli menettänyt työpaikkansa kuukausi ennen lottovoittoa.

Nyt onnellinen pariskunta suunnittelee järven rannalla olevan omakotitalon ostamista. Lottovoittajat aikovat myös hemmotella itseään uudella luksusautolla. Pariskunta ei ole koskaan ollut ulkomailla, joten he aikovat tehdä perheen yhteisen lomareissun jonnekin lämpimään.

– Olemme olleet huolissamme vuokran ja laskujen maksamisen takia. Olimme saapumassa siihen pisteeseen, että olisimme joutuneet pyytämään ystäviltä ja perheenjäseniltä taloudellista apua, Adam Young kertoo lehdelle lottovoittoa edeltäneestä tilanteesta.