Faithless räjäytti yleisömeren Summer Soundissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsingin Messukeskuksessa on parhaillaan käynnissä Pohjois-Euroopan suurin konemusiikkitapahtuma Summer Sound Festival. Yksi kolmipäiväisen festivaalin pääesiintyjistä on legendaarinen Faithless, joka esiintyi hetki sitten ulkolavalla.

Faithless ei ole keikkailut enää vuosiin, joten Suomen esiintyminen oli varsinainen harvinaisuus. Setin aloitti Sister Bliss, jonka parin lämmittelykappaleen jälkeen lavalle nousi myös Maxi Jazz. Yleisö sai mitä tilasi, sillä heti setin alkuvaiheessa kuultiin elektronisen musiikin ikivihreä Insomnia. Se suorastaan räjäytti yleisömeren ja energia oli käsinkosketeltavaa.

Faithless esiintyi tällä kertaa osittaisille DJ-setillä, joka yllätti erittäin positiivisesti. Se nimittäin sisälsi yhtyeen omien hittien lisäksi myös runsaasti houseklassikoita jopa aivan 90-luvun alkupuolelta saakka. Keikan viimeiseksi raidaksi säästettiin God is a DJ. Illan muita tähtiä ovat muun muassa Axwell ja Knife Party.