Paulan antava kaula-aukko ei jäänyt huomaamatta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäkaunotar Paula Patton nähtiin taannoin valkokankailla yhdessä Tom Cruisen ja Samuli Edelmannin kanssa Mission Impossible -elokuvassa. Suosikkielokuva teki Paulasta kertaheitolla halutun julkkistähden, mutta hän piti sittemmin hiljaiseloa julkisuudesta.

Paula Patton palasi parrasvaloihin taannoin WSPY Awards 2013 -palkintogaalassa, ja nyt poseeraukset ovat saaneet jatkoa New Yorkissa. Siellä Paula Patton osallistui eilen 2 Guns -elokuvan ensi-iltajuhliin antavalla kaula-aukolla varustetussa iltapuvussa.

37-vuotias amerikkalainen Paula Patton on näyttelijä, joka teki läpimurtonsa Mission Impossible -elokuvassa vuonna 2011. Sitä ennen hän oli tähdittänyt monia muitakin elokuvia, joista tunnetuin lienee Precious. Patton on työskennellyt myös laulajana, ja hän olikin mukana laulamassa taustoja esimerkiksi Usherin miljoonia myyneellä Confessions-hittialbumilla. Neitokainen on naimisissa musiikkituottaja Robin Thicken kanssa ja parilla on yksi lapsi.