Ei mikään riisikeppi! Hugh Jackman nosti rautaa – tanko vääntyi kuntosalilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni lihaksiaan treenaava tietää, että hauikset eivät kasva muhkeiksi itsestään. Hugh Jackmania voidaan pitää tällä hetkellä yhtenä Hollwoodin kovakuntoisimmista näyttelijöistä, minkä todistaa myös 44-vuotiaan australialaisnäytteljiän vastikään julkaisema Twitter-kuva.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Hugh Jackman kirjoitti tuoreen kuvan tekstiksi: ”Jos tanko ei väänny, on se pelkkää teeskentelyä.” Mies on oikeassa, sillä hänen kuvassaan tanko on vääntynyt kaarelle samalla, kun lihaskimppu nostaa rautakasaa ilmaan. Miehellä on Twitterissä yli kolme miljoonaa seuraajaa.

Hugh Jackman on viime vuosien aikana noussut yhdeksi Hollywoodin suosituimmista näyttelijöistä. Komistus tunnetaan muun muassa lihaksillaan vakuuttaneen Wolverinen roolista X-Men -elokuvissa. Hän ilmoitti äskettäin jäävänsä näyttelemisestä pitkälle tauolle.