Liisa ihmemaassa -elokuva saa jatkoa – Johnny Depp jatkaa roolissaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Kesäkuun alussa viisikymmentä vuotta täyttänyt Hollywoodin näyttelijäkomistus ja naisten märkä päiväuni Johnny Depp muistetaan etenkin merirosvoroolistaan elokuvassa Pirates of the Caribbean. Miehen tuorein elokuva The Lone Ranger pyörii tällä hetkellä elokuvateattereissa.

Monen suosikkinäyttelijöihin lukeutuva komistus tähditti myös vuonna 2010 ilmestynyttä Liisa ihmemaassa -elokuvaa. Elokuvan fanit ovat nyt saaneet ilouutisia, sillä The Sun -lehden tietojen mukaan elokuva saa jatko-osan. Johnny Depp tullaan jälleen näkemään Hullun Hatuntekijän roolissa.

Lehden mukaan edellisen Liisa ihmemaassa -elokuvan ohjannut Tim Burton ei kuitenkaan tule ohjaamaan tulevaa fantasiaseikkailua. Menestysohjaaja työskentelee parhaillaan ensi vuonna ensi-iltansa saavan Big Eyes -draaman parissa. Elokuvan pääosissa tullaan näkemään muun muassa Amy Adams, Christoph Waltz ja Danny Huston.

Johnny Depp nousi kuuluisuuteen debyyttielokuvastaan Painajainen Elm Streetillä vuonna 1984. Mies paljasti hiljattain, että hänen vasen silmänsä on ollut lähes sokea syntymästä saakka. Johnny Depp tunnetaan näyttelijäuran lisäksi myös muusikkotaustastaan sekä omintakeisesta tyylistään