Shakira ei rakkauttaan piilottele – herkät kuvat nettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Latinopoppari Shakira on viime aikoina ollut otsikoissa ex-poikaystävänsä Antonio De La Ruan haastettua hänet oikeuteen. Mies vaatii Shakiralta 100 miljoonaa dollaria, mutta ei ole siinä toistaiseksi onnistunut. Shakiran perheonni taas kukoistaa parhaillaan.

Shakira ja hänen miesystävänsä Gerard Pique ovat julkaisseet Twitterissä ja Instagramissa runsaasti helliä kuvia toisistaan ja perheen pienokaisesta. Useissa kuvissa pariskunta suutelee toisiaan hellästi.

Shakira alkoi seurustella Argentiinan entisen presidentin pojan Antonio De La Ruan kanssa vuonna 2000. Heidän suhteensa päättyi kaksi vuotta sitten 11 vuoden yhteiselon jälkeen. Shakiran mukaan eropäätös tapahtui sovussa. Nykyisen kultansa Gerard Piquen laulajatar tapasi Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisojen juhlallisuuksissa. He saivat tammikuussa ensimmäisen yhteisen lapsensa, Milan Pique Mebarak -nimisen pojan.